Luova valo -työnohjaajat

Olemme viiden työnohjaajan verkosto, joka  syntyi keväällä 2009 Tampereen yliopiston työnohjaajakoulutuksen vertaisryhmänä. Yhteistyömme työnohjaajina jatkuu edelleen. Jos olet kiinnostunut työnohjauksesta, valmennuksesta tai koulutuksesta, ota yhteyttä ensin sähköpostilla. Osoitteemme ovat muotoa etunimi.sukunimi@tyonohjaus.fi

Leila Salokaski

Olen kehittäjä, esimies ja työnohjaaja. Pitkä ura mielenterveystyössä niin erikoissairaanhoitajana kuin esimiehenä on kehittänyt vankat yhteistyö- ja vuorovaikutustaidot sekä johtamisosaamista. Nykyisin olen psykiatrisen osaston osastonhoitaja. Olen työskennellyt lasten, aikuisten ja ikääntyneiden terveyden- ja sairaanhoidossa, määrätietoisesti kouluttautuen ja kehittäen työtäni ja työyhteisöjäni sekä julkisella että yksityisellä puolella.Tarjoan valmennusta ja työnohjausta terveyden-, sosiaalihuollon ja kasvatustyön ammattilaisille sekä kaikille kehittämis-, johtamis- ja esimiestyötä tekeville ammattialasta riippumatta. Tarjoan mahdollisuuden pysähtyä, tulla kuulluksi, voimaantua ja kehittyä työntekijänä turvallisessa ja osaavassa ohjauksessa. Toimialueeni on Pirkanmaa sekä sopimuksen mukaan Uusimaa ja ruotsinkielinen rannikko. Olen kaksikielinen, voin tarvittaessa toimia työnohjaajana myös ruotsinkielisille asiakkaille. Coaching och arbetshandledning är alltså möjligt även på svenska om så önskas.

Hannele Nykänen

Olen KM, erityisopettaja, työnohjaaja, kehittäjä ja kouluttaja. Olen toiminut koulumaailmassa yli 25 vuotta, erityisopettajana ja erityisluokanopettajana kaikilla peruskoulun luokkatasoilla, myös opinto-ohjaajan tehtäviä hoitaen. Olen toiminut kunnan ainoana erityisopettajana erilaisissa työyhteisöissä kiertäen, integroidun erityisluokan kanssa ja nyt erityiskoulun tiimin jäsenenä. Tuttua on myös lasten ja nuorten ohjaajana toiminen, vanhusten ja psykiatristen potilaiden hoito. Puhun nuorille paljon elinikäisen oppimisen ideasta, ja haluan sitä itsekin toteuttaa. Haasteisiin vastaaminen on tapa kokeilla rajojaan ja kehittää itseään. Työnohjaajana kehitän kasvatus-, sosiaali- ja opetusalan ammattilaisten hyvinvointia. Teen muidenkin alojen työnohjausta ja valmennusta, keskeistä on prosessin ohjaus ei valmiiden vastausten antaminen. Toimin pääasiassa Satakunnan alueella, mutta myös muualla Suomessa sopimuksen mukaan.

Satu Videnoja

Olen psykiatrinen sairaanhoitaja, terveydenhoitaja, psykoterapeutti ja työnohjaaja. Toimin ensiapupsykiatrisella poliklinikalla sairaanhoitajana ja yksityisenä psykoterapeuttina. Valmistuin sairaanhoitajaksi 20 vuotta sitten ja sen jälkeen olen työskennellyt pääasiassa erilaisissa psykiatrian avohoitoyksiköissä. Työni ohessa olen koko ajan kouluttautunut, minulla on halu kehittyä ja oppia uutta. Tätä periaatetta toteutan myös työnohjauksissani. Onnistumistarinoiden luominen ohjattavan omista lähtökohdista on ohjauksissani keskeistä. Uskon, että kaikilla on voimavaroja, jotka odottavat käyttöönottoa. Tarjoan työnohjausta Etelä-Pohjanmaan alueella lähinnä terveydenhuolto- ja sosiaalialalle.

Mari Käki

IMG_4303Olen luovan alan työnohjaaja ja valmentaja ja työskentelen perustamassani luovan alan valmennukseen keskittyvässä yrityksessä nimeltä Beam Coaching. Ennen yrittäjäksi ryhtymistä työsarkaani oli pitkään yliopistokoulutuksen kehittäminen. Työnohjaajana ja valmentajana minulle on tärkeää rennon, turvallisen ja kehittymiseen haastavan yhteistyötilanteen rakentaminen. Työnohjaus on lähellä arkea ja siihen perustuu sen muutosta luova voima. Ohjaus  työn tutkimista, rikastuvista näkemyksistä oppimista ja ennen kaikkea uusien työkäytäntöjen, tulkintojen ja asenteiden löytymistä.  Ensisijainen kohderyhmäni ovat  luovan alan toimijat (suunnittelijat, kehittäjät, tutkijat ja muut tyhjästä nyhjäisijät), asiantuntijaorganisaatioissa työskentelevät sekä eri alojen opettajat ja kouluttajat. Tarjoan työnohjausta Pirkanmaanmaalla, pääkaupunkiseudulla ja Hämeessä, muustakin voin neuvotella.

Heli Rautanen

1489Olen lastensuojelun perhetyönohjaaja ja työnohjaaja. Olen työskennellyt 25 vuotta Tampereen kaupungilla ja tällä hetkellä työskentelen esimiehenä 8 hengen tiimissä. Työssäni olen ollut jatkuvien haasteiden äärellä, joten vuorovaikutustaitoni ovat kehittyneet erinomaisiksi. Erityiskiitosta olen saanut kuuntelemisen taidoistani – työotteeni on kerrottu olevan aito, lämmin ja ihmistä kunnioittava. Olen halukas kehittämään aktiivisesti työtä, työoloja ja itseäni. Osaamistani olen kehittänyt muun muassa suorittamalla työnohjaajakoulutuksen, sosionomi AMK- ja hallintotieteen opintoja.  Ohjauksissani käytän monipuolisesti toiminnallisia menetelmiä ja parhaillaan opiskelen voimauttavan valokuvauksen menetelmää. Tarjoan työnohjausta Pirkanmaan alueella ja ensisijaisena kohderyhmänäni ovat hyvinvointipalvelujen työntekijät.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>